SUPERSTAR TÄYTTÄÄ VIISI VUOTTA! 

Vuonna 2020 perustettu Superstar on Pohjoismaiden johtava yritysasiakkaisiin keskittynyt uuden aikakauden agentuuri. Välitämme tapahtumiin suuria tunteita, merkityksellisiä kohtaamisia ja maailmanluokan artisteja. Superstarin perustaja ja toimitusjohtaja kirjoittaa: 

Torstai 25.9.2025 on minulle henkilökohtaisesti tärkeä päivä, sillä tänään tulee kuluneeksi tasan viisi vuotta Superstarin perustamisesta. Lähtökohdat onnistumiselle olivat aikanaan varsin haastavat ja epäilijöitäkin riitti, mutta luotin siihen, että kaikki menisi lopulta hyvin.

Ja menihän se.

Viimeiset viisi vuotta ovat olleet työelämäni ylivoimaisesti parasta aikaa ja Superstar on vakiinnuttanut asemansa Suomen, ja kenties koko Pohjoismaiden, johtavana yritysasiakkaisiin keskittyvänä B2B-agentuurina. Se on saavutus, joka tuo yhä tunteet pintaan, sillä olihan Superstar minulle ammatillinen unelma, jonka toteutumisesta olen vilpittömän kiitollinen, iloinen ja ylpeä.

Kiitos Superstarin henkilökunta, artistit, muusikot, esiintyjät, kumppanit ja erityisesti asiakkaat. Kuten olen joka vuosi näihin aikoihin todennut, olen uskomattoman onnekas, että olen saanut ympärilleni näin suuren määrän eri alojen ehdottomia huippuosaajia. Ja mikä parasta, yhteinen tarinamme on vasta alussa, sillä tämäkin vuosi tulee olemaan Superstarille ennätyksellinen.

Ja kyllä, tämä aavistuksen sentimentaalinen kirjoitukseni saattaa maistua makealta, mutta niin maistui myös tuo äärimmäisen maukas synttärikakku, jonka nautimme toimistollamme.

Huh huh. Superstar todellakin on jo 5V. Siihen ei voi sanoa muuta kuin että ou jee. Superstar kiittää. On juhlan aika.

-Petri Roivainen, CEO.

Seuraa Superstarin tarinaa somessa Instagram ja LinkedIn.

LISÄTIEDOT:

Annu Winter / Superstar Agency Oy
annu.winter@superstar.fi
+358 44 043 6766