Haloo helsinki!

Haloo Helsinki! on vuonna 2006 perustettu yhtye, joka on julkaissut kahdeksan albumia. Niitä on myyty yhteensä yli 300 000 kappaletta. Yhtyeen kappaleita on kuunneltu striimauspalveluissa yli 400 miljoonaa kertaa ja musiikkivideoita katsottu yli 140 miljoonaa kertaa. Saavutuksiin kuuluu lisäksi mm. 10 Emma-palkintoa, 15 radiolistan ykkössingleä sekä yli 950 keikkaa.

Yhtyeen hitteihin kuuluvat mm. Gardenia, Voiko enkelitkin eksyä, Reiviluola, Piilotan mun kyyneleet, Tulikärpäset, Lady Domina, Beibi, Hulluuden Highway, Maailman toisella puolen, Kaksi ihmistä, Tuntematon ja Kuussa tuulee

Viimeisin albumi Voiko enkelitkin eksyä (2025) teki yhtyeestä suositumman kuin koskaan. Edellisen Älä pelkää elämää -albumin (2022) yli kaksivuotinen albumikiertue vei yhtyeen mm. ensimmäisenä kotimaisena bändinä uusitulle Olympiastadionille, Jäähallikiertueelle ja kymmenille festivaalikeikoille. Kiertue päättyi ainutlaatuiseen syksyn 2023 Tavastian keikkakokonaisuuteen, jonka kaikki 11 keikkaa olivat loppuunmyytyjä. Keväällä 2026 yhtye tekee jälleen mittavan Areenakiertueen kuudella paikkakunnalla.

Tiedustele artistia tilaisuuteen