Maija Vilkkumaa – Totuutta ja tehtävää
Hyvin harva artisti on onnistunut sanoittamaan suomalaisuuden syvimpiä tuntoja yhtä tarkasti ja koskettavasti kuin Maija Vilkkumaa. Jo vuonna 1990 alkaneen uransa aikana hän on julkaissut yhdeksän sooloalbumia, tehnyt kymmeniä klubikiertueita, voittanut viisi Emma- ja yhden Teosto- sekä Junnu Vainio -palkinnon ja esiintynyt niin Helsingin jäähallissa kuin Tampereen Nokia Arenallakin. Ikoniset kappaleet kuten Satumaa-tango, Ei, Ingalsin Laura, Mun elämä, 1973 ja Viimeinen elämä tulevat olemaan ikuisesti osa suomalaisen populaarimusiikin korkeinta kaanonia. Vilkkumaa tunnetaan erityisesti muusikkona, mutta hän on myös Helsingin yliopistosta valmistunut filosofian maisteri, monipuolinen kirjoittaja, pidetty äänikirjojen lukija ja arvostettu kulttuurikeskustelija.
Noin tunnin mittaisessa Supernote-puheenvuorossaan Vilkkumaa käy avoimesti läpi oman artisti-identiteettinsä muutoksia, niitä vimmaisia mutta ihania alkuvuosia, aikaansa Suomen suosituimpana solistina, huipulta putoamisen aiheuttamaa henkilökohtaista kriisiä sekä paluuta yhdeksi maamme arvostetuimmaksi laulaja-lauluntekijäksi. Vilkkumaa kertoo kiinnostavia anekdootteja keikkapaikkojen takahuoneista, avaa sanoitustensa syntyprosesseja ja pohtii, mitä ainutlaatuinen ura kotimaisen musiikkiteollisuuden keskiössä on hänelle opettanut. Samalla Vilkkumaa piirtää suurempaa kuvaa siitä yhteiskunnallisesta muutoksesta, joka Suomessa on viimeisen 35 vuoden aikana tapahtunut.
Maija Vilkkumaan Supernote koskettaa, herättelee, viihdyttää ja voimaannuttaa. Se on inspiroiva puheenvuoro artistilta, jolla on ainutkertainen taito sanoittaa maailmaa ympärillään. Tilaisuus päättyy Maijan soolona esittämään tulkintaan klassikkokappaleesta Totuutta ja tehtävää.
Maija Vilkkumaan Supernote-puheenvuoro
- Rakenne: Esitys koostuu noin kymmenestä osiosta, joiden kautta Vilkkumaa kertoo hauskasti, tarkkanäköisesti ja inspiroivasti urastaan, työstään, elämästään ja ajatuksistaan. Tilaisuus sisältää yhden musiikkiesityksen.
- Teemat: Artisti-identiteetti, nuoruuden vimma, menestyksen ja epäonnistumisen ero, oman itsensä tunteminen, uudistumisen merkitys, aikuisuuden ymmärtäminen, irti päästämisen ihanuus ja kurjuus, hyvän fiiliksen merkitys työyhteisössä, uusien alkujen tärkeys ja näyttävä paluun taustat.
- Kohdeyleisö: Esitys sopii sekä pienten, keskisuurten että isojen yritysten koko henkilökunnalle ja erilaisiin asiakastilaisuuksiin toimialasta riippumatta.
- Kesto: Noin 60 minuuttia
Kuva: Gummerus