Manifesti

Haluamme olla Pohjoismaiden johtava yritysasiakkaisiin keskittynyt uuden aikakauden agentuuri. Se tarkoittaa että Superstar on aina.

Avulias

Avuliaisuus tarkoittaa meille kuuntelemista, ideoimista, luotettavuutta, ystävällisyyttä ja välittämistä. Olemme juuri sopivankokoiseksi toimistoksi reilussa viidessä vuodessa kasvanut agentuuri, joka edustaa Suomen suosituimpia artisteja ja saa isojakin asioita aikaiseksi kuukausien sijaan tunneissa. Toimintamallimme on selkeä, moderni, ketterä, yksinkertainen, nopea ja tehokas. Löydämme juuri oikeat esiintyjät mihin tahansa tilaisuuteen ja autamme yritysasiakkaitamme korkeatasoisten brand partnership -kumppanuuksien ideoimisessa ja toteuttamisessa. Siksi me olemme olemassa. 

Huippulaadukas

Kansainvälisen tason laatu on kaiken tekemisemme perusta. Lupaamme kunnioittaa ihmisiä sekä sopimuksia, olla aina suoria ja avoimia, toimia reilusti ja läpinäkyvästi, sekä arvostaa edustamiamme esiintyjiä, asiakkaitamme ja yhteistyökumppaneitamme tasavertaisesti. Ymmärrämme pienimpienkin yksityiskohtien ratkaisevan merkityksen ja olemme tavattoman iloisia siitä, että saamme tehdä yhteistyötä Pohjoismaiden parhaiden osaajien kanssa. Haluamme olla markkinoiden johtava yritysasiakkaita palveleva agentuuri, joka oman esimerkkinsä kautta toimii samalla suunnannäyttäjänä koko alalle. 

Utelias

Uteliaisuus on meille aito kilpailuetu ja vilpitön intohimo. Rakastamme tapahtumia ja kohtaamisia, arvostamme sekä viihdettä että kulttuuria ja koemme vahvemmin nyt kuin koskaan, että erityisesti live-musiikki tekee elämästä yksinkertaisesti kaikin tavoin parempaa. Haluamme oppia uutta ja sopeutua muutokseen, jotta voimme toimia tulevaisuudessa entistäkin vastuullisemin. Tehtävämme on auttaa ymmärtämään, kuinka valtava merkitys ja potentiaali laadukkailla yritystilaisuuksilla ja hyvin toteutetulla brändiyhteistyöllä on. Me tuotamme elämyksiä muille ja tunnemme vahvasti myös itse.

Inhimillinen

Kohteliaat käytöstavat. Matala hierakia. Hymy ja nauru. Positiivinen ilmapiiri. Toisten huomioiminen. Erilaisuuden hyväksyminen. Rajojen asettaminen. Taito tervehtiä ja kiittää, kuunnella palautetta, sekä katsoa silmiin. Terve kunnianhimo, ammattiylpeys ja korkea vaatimustaso, mutta myös rentous, virheiden ymmärtäminen, tunnustaminen ja niistä oppiminen. Kyky rohkaista ja tukea, sekä pyytää ja antaa anteeksi. Siinä keskeisiä arvojamme, joissa pyrimme kehittymään jatkuvasti paremmaksi. Haluamme olla maailman inhimillisin yritysasiakkaisiin keskittynyt uuden aikakauden agentuuri. 

tarina


Vuonna 2020 perustettu Superstar on Pohjoismaiden johtava yritysasiakkaisiin keskittynyt uuden aikakauden agentuuri, joka Warner Musicin tähtiartistien lisäksi edustaa myös muita suomalaisia huippuesiintyjiä.

Me uskomme hyviin käytöstapoihin, pidämme lupauksemme, kunnioitamme sopimuksia ja kohtelemme kaikkia tasavertaisesti. Toimintamallimme on selkeä, nopea ja joustava. Löydämme juuri oikeat esiintyjät mihin tahansa tilaisuuteen ja autamme yritysasiakkaitamme korkeatasoisten brand partnership -kumppanuuksien toteuttamisessa.

Avuliaisuus tarkoittaa meille kuuntelemista, luotettavuutta ja ystävällisyyttä. Haluamme olla markkinoiden reiluin toimija, joka tuottaa elämyksiä muille, tuntee vahvasti myös itse ja toimii suunnannäyttäjänä koko alalle. Me rakastamme tapahtumia ja live-musiikkia, arvostamme sekä viihdettä että kulttuuria ja tiedämme kokemuksesta, että taitavasti valittu esiintyjä tekee hyvästä tilaisuudesta erinomaisen ja erinomaisesta unohtumattoman.

Me olemme Superstar. Maailman inhimillisin uuden aikakauden agentuuri, joka välittää asiakkailleen suuria tunteita, merkityksellisiä kohtaamisia ja maailmanluokan artisteja.

Näiden takia superstar on olemassa

Tarkoitus

Haluamme helpottaa asiakkaidemme elämää löytämällä juuri oikeat esiintyjät mihin tahansa yritystilaisuuteen.

Tehtävä

Haluamme nostaa yritystapahtumien ja brändiyhteistyön arvostusta sekä artistien, tilaajien että yleisön keskuudessa.

Tulevaisuus

Haluamme olla maailman inhimillisin yritysasiakkaisiin keskittynyt uuden aikakauden agentuuri, joka kehittää koko toimialaa reilummaksi. 

Nimi

Kun aloitimme toimintamme vuonna 2020, nimeksemme tuli Superstar. Se tarkoittaa meille edelleen kolmea asiaa. Sitä, että edustamme Suomen parhaita artisteja, muusikoita ja esiintyjiä. Sitä, että myös asiakkaamme ja kumppanimme ovat omien alojensa huippuosaajia. Ja sitä, että tarjoamme aina maailmanluokan palveluita avuliaasti, huippulaadukkaasti, uteliaasti ja inhimillisesti. Siksi nimemme on Superstar. 

Perustaja

Superstarin pääomistajana toimii kotimaisen tapahtuma-alan keskiössä pitkään vaikuttanut Petri ”Petu” Roivainen, joka järjesti suosittuja konsertteja Hyvinkään legendaarisessa Rantasipi Sveitsi -hotellissa jo 1990-luvulla.

Paria vuosikymmentä myöhemmin Petu oli mukana rakentamassa Pohjoismaiden suurinta tapahtumatoimistoa Tapausta, jonka omistajana ja kaupallisena johtajana hän pitkään työskenteli. Superstarin Petu perusti vuonna 2020 auttaakseen artisteja ja asiakkaita hyödyntämään korkeatasoisten yritystilaisuuksien valtavan potentiaalin Suomessa.

Petu on tekemisessään näkemyksellinen ja kunnianhimoinen ja tapahtumissa syntyviä maagisia kohtaamisia hän on rakastanut vilpittömästi aina.